Tavoitteen asettaminen ja pienet askeleet

Tehdäkkö yksi iso hyppy muutokseen vai luoda pieniä helposti saavutettavia askelmia kohti tavoitettaan?

Itselle helppoja asioita kohden on mukava ja miellyttävä mennä ja homma hoituu ikään kuin itsestään. Mutta entä kun kohtaat itsellesi jonkin erittäin haastavan asian jota kohti pitäisi mennä? Olisi miellyttävää, jos tuon itselle haastavan asian voisi hoitaa samallalailla kuin itselle helpon asian; kevyellä ja yhdellä loikalla. Jos haastavan asian kohtaaminen tuntuu mahdottomalta ja epärealistilesta suorittaa tuolla yhdellä isolla loikalla, voisiko ongelman pilkkoa pienempiin osioihin, jotka olisivat helposti saavutettavissa? Voisitko sallia itsellesi pienemmät askeleet ja osoittaa itsellesi ymmärrystä, että vaikeisiin asioihin on lopputuloksen saavuttamisen kannalta parempi suoda itsellensä nuo pienemmät etapit?

Esimerkiksi jos itselle hankala asia on eriävän mielipiteensä ilmaisu, niin ottaako tavoitteekseen vain lähteä ilmaisemaan oman mielipiteensä kaikesta epämiellyttävistä tunteistaan välittämättä (yksi iso muutos omassa käyttäytymisessä ilman välietappeja) vai pysähtyykö aluksi pohtimaan omia sisäisiä ajatuksiaan, uskomuksiaan, oletuksiaan mitä itsellään on oman mielipiteensä ilmaisussa ja kartoittaa asiaan liityvät omat heikkoutensa sekä vahvuutensa, joiden pohjalta voisi luoda itselleen sopivia etenemisetappeja sekä pohtia mahdollisesti mitkä mielentyökalut olisivat itselle sopivia käytettäväksi ja kokeiltaviksi tuon polun varrelle kohti omien mielipiteidensä ja ajatusten ilmaisua. Alun pohdinnassa voi myös olla paikallaan miettiä ketä ja mitä varten ja miksi lähtee hakemaan muutosta.

Joskus voi olla myös paikallaan miettiä miten käsittelee tuota omaa tavoitettaan. Onko sillä selvä alku ja loppu (esim.-> työprojektina vaikkapa seinän maalaus)  vai onko sillä aloitus josta siirrytään tiettyyn pisteeseen/tilaan jonka jälkeen mietitään millä keinoilla tuota saavutettua tavoitetta ylläpidetään ja kohdellaan sitä ikään kuin jatkuvana saavutetun muutoksen ylläpitoprosessina (esim. -> varomisesta ilmaista oma mielipiteensä on siirrytty pienillä askelmilla siihen pisteeseen jossa on löydetty oma tapansa ja keinonsa tuoda omia mielipiteitään ja ajatuksiaan esille jonka jälkeen pysähdytään miettimään miten ja millä keinoin ylläpidetään tuota savuttamaansa tavoitettaan ja taitoaan.)

Pienillä askelilla etenemisessä voi olla paikallaan myös pohtia, kuinka ehdoton on itseään ja asettamiaan etappeja kohtaan. Jos jokin aiemmin asettamansa etappikeino ei tulekkaan täyetyksi täysin sellaisenaan kuin sen oli alunperin ajatellut tai jokin itsellään käytetyistä mielentyökaluista ei ollutkaan se itselleen sopivin, pystyykö antamaan itselleen luvan joustaa ja antaa itselleen ymmärrystä ja luvan myös vaihtaa tai kokeilla jotain toista keinoa?  

Jos itselleen on hankala suoda pieniä askelia, voisi olla paikallaa kuunnella niitä ääniä/tuntemuksia jotka haluavat vastustella noita pienten askelten ottamista. Millä äänellä ne tulevat? Kuka niitä sanoo? Mitä tunteita siihen liittyy? Tuntuuko se jotenkin häpeälliseltä lähteä ratkomaan ongelmia pienillä askelilla? 

Loppujenlopuksi, onko lopputuloksen saavuttamisen kannalta niin tärkeää, saavutitko tuon haastavan asian ylittämisen yhdellä isolla loikalla vai pienimmillä askelilla? Varsinkin jos tuo haastava asia tapahtuu itsesi kohtaamisella.